Apteekin historiikki

 

Kuusamon I apteekki on toiminut itsenäisenä apteekkina 100 vuotta. Viime vuosisadan alussa Kuusamossa todettiin kuntakokouksessa yksimielisesti, että pitäjään on saatava oma, itsenäinen apteekki. Tuolloin Kuusamoon oli saatu oma sairaala, joten oli luonnollista anoa senaatilta oman apteekin perustamista. Vuonna 1909 Kuusamon I apteekki itsenäistyi Pudasjärven apteekin alaisuudesta. Kuusamon ensimmäinen apteekkari oli Matts Kronqvist ja apteekki sijaitsi Raistakan kauppakartanon ja aluesairaalan välittömässä läheisyydessä.

Apteekin  taival alussa oli sangen vaikea, sillä apteekki paloi jo vuonna 1911. Apteekki joutui aloittamaan alusta Vierelän kauppatalossa nykyisen Martinan kohdalla. Apteekkari kuoli ja seuraavaksi apteekkariksi valittiin Rudolf Trockell, joka oli apteekkarina ainoastaan vuodet 1918-1919.

Suomessa elettiin vaikeita aikoja ja apteekin toiminta oli vaikeuksissa. Seuraava apteekkari Selim Kiviharju (apteekkarina 1919-1928) aloittikin käytännöllisesti katsoen tyhjästä. Apteekki siirrettiin Ilmolan taloon (nykyistä TB:n huoltoasemaa vastapäätä).  Tuohon aikaan apteekki oli paitsi apteekki, omavarainen kartanoyhteisö lehmineen ja ryytimaineen. Tuohon aikaan apteekkarit myös kasvattivat rohdoskasveja lääkintätarkoituksiin.
Leonard Kiutamo oli apteekkarina vuosina 1929 – 1943.  Kieltolaki näkyi apteekissa pirtun kulutuksen lisääntymisenä. Vuonna 1930 pirtua kului 1000 litraa, kun taas kieltolain päätyttyä vuonna 1934 pirtua kului enää 400 litraa.  Vuonna 1939 sodan aikaan apteekki pakattiin ”laatikkoon” ja vietiin evakkoon Pudasjärvelle. Välirauhan aikana apteekki toimi Kuusamossa, mutta evakuoitiin uudestaan  sodan jälleen alettua.

Sodan jälkeen

Apteekki tuli takaisin Kuusamoon väliaikaisiin tiloihin vuonna 1945 ja 1947 apteekille rakennettiin uusi rakennus Kitkantielle. Apteekkarina oli tällöin Veikko Vuorento (1943-1956). Jälleenrakennus oli sodan jälkeen käynnissä ja apteekki kasvoi hiljalleen kylän mukana.

Seuraava apteekkari oli Ebba Karhumaa (vuodet 1956-1966), joka rakennutti apteekille talon Vanttajantielle postin aukion viereen. Apteekki sijaitsi samassa paikassa vuosina 1958- 2010 .
Apteekkareina toimivat tuolloin:
Eino Snellman vuosina 1966 – 1970
Raili Poutanen vuosina 1970-1979
Reetta Mustonen vuosina 1979 – 2008

Apteekki kehittyi tuona aikana suuresti. Tehdasvalmisteiset lääkkeet ovat syrjäyttäneet apteekissa valmistetut tinktuurat, decoctat, pillerit ja pulverit. Lääkkeen valmistus on vähentynyt, mutta Kuusamon I apteekissa vaalitaan taitoa edelleen valmistamalla apteekin omaa yskänlääkettä, Muikunpyytäjän yskäntippaa. Se onkin kautta maan tunnettu ”vanhan ajan” yskänlääke. Apteekkiin tuli atk-laitteet Reetta Mustosen aikana, ensimmäisenä Pohjois-Suomen alueelle.

Apteekki tänään

Arja Karjalainen aloitti apteekkarina tammikuussa 2008. Hän on apteekin 10.s apteekkari. Apteekki muutti huhtikuussa 2010 Prisma -tavaratalon yhteyteen Torankiin liikenneympyrän viereen. Samalla apteekki uudistui voimakkaasti, tiskin sijaan apteekissa on palveluvalinta hyllyineen ja intimiteettisuojan takaavat pisteet reseptilääkkeille. Apteekkiin pääsee esteettömästi ja käytössä on modernia tekniikkaa asiakaspalvelua helpottamassa.

Apteekin ilme ja sijainti vaihtui, mutta pitäydymme perinteissä. Apteekissa vaalitaan, ja on aina vaalittu, hyvää asiakaspalvelua. Muutosvauhti on kova, mutta tämän apteekin väen lämminhenkinen asiakaspalvelu ei muutu. Inhimillisyyttä ja lämpöä tarvittiin jo yli 100 vuotta sitten ja tarvitaan varmasti tänään ja vielä 100 vuoden päästäkin. Ehkäpä siinä onkin Kuusamon I apteekin pitkän iän salaisuus.